sunnuntai 20. tammikuuta 2008

Kiirettä töissä

Ollut vähän hiljaista tämän kirjoittamisen suhteen. Kulunut viikko on mennyt töissä ja saanut huhkia olikein urakalla... olen kuun vaihteessa vaihtamassa työnkuvaa ja nyt olen ylitöinätehnyt sitten vanhoja hommia alta pois... Raskasta ja tänään, viikon ainoana vapaapäivänä, olenkin sitten nukkunut ensin pitkään ja sitten vielä reilun tunnin päiväunet tuossa iltapäivällä :)

Projektin osalta ei mitään uutta. Riemuinnut siitä, että asuntolainojen korot taas laskusuunnassa, eli kovin korkealle eivät onneksi nousseet ainakaan tällä kertaa. Itsellä vaan tietty oli tuo koron tarkistus juuri silloin kun korot olivat korkeimmillaan, joten vuoden makselen korkeita korkoja jos asuisin tässä niin kauan. Tarkoitushan on kuitenkin myydä tämä pois keväällä.

Eilen soitin yhdestä talostan joka oli täälläpäin myynnissä. En ole varsinaisesti katselemassa valmista taloa, mutta jos sopiva korjauskohde tulisi eteen, niin mikä jottei. Tämä kohde olisi ollut aivan mahtavalla paikalla ja suurella, melkein 8000 neliön tontilla. Mutta talon kunto oli niin huono ja alkutekijöissä, että sen kunnostaminen olisi tullut todella kalliiksi, joten joku varmaankin ostaa kohteen ihan vain tontin takia. Välittäjä kuitenkin sanoi, että kyllähän tällaisia aina vähän väliä tulee myyntiin kun mummoja kupsahtelee :) Varsinaisia mummonmökkejä siis! :D

Yksi hirsikehikko jota olin kuolannut pitkään on sekin nyt myyty eteenpäin... Niin turhauttavaa kun ei ole vielä rahaa eikä tilaakaan ostaa sitä kehikkoa. Hyvät menee kaupaks tässä meikäläisen vielä miettiessä ja haaveillessa. Mutta ehkä se sit osuu kohdalle kun sen aika on. Toisaalta on ollut varmasti hyvä, että on alkanut ottaa asioista selvää ajoissa, mutta siinä on se riski, että kivoja juttuja menee ohi suun.

Ei kommentteja: