keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Heinäkuun tunnelmia


Joo, edellisestä päivityksestä on vierähtänyt aikaa. Olen ollut kesäkuun niin paljon menossa, etten ole oikein malttanut päivitellä ja toisaalta ei ole ollut mitään päivitettävää. Kotini remontti on edelleen kesken, mutta remppamies on nyt vähän lupaillut alustavasti, että tulisi tänne elokuussa tekeen loput sähköhommat ja paneloinnit! Vähän ihanaa ja mä olen niin odottanut. Vaikka remontti onkin jo tosi pitkällä, niin tää keskeneräisyys kyllä risoo. Siivoominen on hankalaa kun makuuhuoneessa on maalipurkkeja ja sirkkeli ja yhdellä seinällä nojaa nippu paneelia ja muuta puutavaraa. Koko ajan on joku kasa jossakin tiellä, joku sellainen jonka pitäisi olla siinä vaan väliaikaisesti. Mutta pääasia, että jossain vaiheessa edistyy! Listottamiseen meneekin sitten vielä varmaan hetki, sillä antiikkilistat on aika arvokkaita ja just nyt ei ole varaa ihan kaikkeen.

Edellisen päivityksen aikaan oli tosi lämmin ja tässä välissäkin oli ihanan lämmintä ja kesäistä, mutta tänään on ollut tosi syksyistä; sateista ja kylmää. Tosin syksyihmisenä jo aloin haaveilemaan ihanista syksyilloista ja raikkaista lenkeistä syysilmassa...hullua, samaan aikaan odotan elokuussa olevaa lomaa ja haaveilen, että olispa lämmin ja rantakelit :)

Syksyisen päivän vuoksi mukaan tarttui tänään kaupasta pari lyhtyä ja nyt olen koko illan poltellut vaniljakynttilöitä. Saas nähdä kuinka paksu vaniljan tuoksu huomenna leijailee vastaan kun tulen töistä kotiin.

Hyvää kesän jatkoa kaikille blogiystäville!

1 kommentti:

Sari. kirjoitti...

Kauniit kynttilät siellä jo lepattelivat =) Minäkin olen "innostunut" näistä hieman pimenevistä illoista, juuri potentiaalista aikaa meille tunnelmatikoille =)

Lämmintä kesänjatkoa =)